Enkelikorttien tulkinta
Enkelikorttien tulkinta on tarotkorttien tulkitsemista. Vastaus on toki lyhyt ja yksinkertaistettu, mutta se on kuitenkin totta. Useimmat pöydät, joita käytetään tämäntyyppiseen tulevaisuuden ennustamiseeen perustuvat vuonna 1909 julkaistuun Rider–Waite Deck –pöytään.
Enkelit eivät tule fyysisesti lähellemme, mutta heidän sanotaan jättävän eräänlaisia käyntikortteja, esimerkiksi valkoisia höyheniä tai kiiltäviä kolikoita.
Monilla enkeleihin yhteydessä olevilla ihmisillä on omat korttipakkansa, joiden avulla he saavat motivaatiota ja ohjeita aina sitä tarvitessaan. Monet muut valitsevat kuitenkin käynnin ammattimaisen enkelikorttien tulkitsijan luona.
Yhdessä korttikokoelmassa on seitsemänkymmentäkahdeksan korttia. Jokaisella eri kokoelmalla on neljä, erilaisten asioiden edustamaa maata. Luonnollisesti enkeleitä koskevassa versiossa enkelilliset olennot edustavat eri maita.
Ne psyykikot, jotka tulkitsevat tätä Tarot-versiota, uskovat enkeleiden olevan ihmisten sisäisiä kumppaneita. Näiden kumppaneiden uskotaan auttavan meitä ymmärtämään ja näkemään ne asiat, joita tarvitsemme onnelliseen ja hedelmälliseen elämään. He myös ohjaavat meidät takaisin oikealle polulle meidän astuessamme siltä harhaan. Joskus tarvitsemme kuitenkin apua ymmärtääksemme heitä ja kuullaksemme heidän opastuksensa.
Vaikka kuulemmekin, mitä enkelit meille sanovat, niin useimmiten enemmistö meistä ei kiinnitä mitään huomiota saamiimme viesteihin. Kortteja tulkitseva psyykikko voi auttaa meitä ymmärtämään näitä viestinvälitystapoja.
Enkelikorttien tulkinta voi yhdistää sinut suojelushenkeesi, joka auttaa sinua välttämään ongelmia elämässäsi. Voit saada apua ymmärtääksesi sisäisen kumppanisi lähettämiä signaaleja, ja miten niihin tulee vastata. Oppiessasi ymmärtämään, miten saatujen viestien mukaisesti toimitaan, muuttuu elämäsi huomattavasti helpommaksi.
Oletko koskaan ollut lähdössä matkalle ja samalla tuntenut voimakkaasti, ettei sinun pitäisi lähteä? Joidenkin tiedetään siirtäneen matkaansa tällaisen tuntemuksen takia. Myöhemmin on selvinnyt, että kyseisellä matkalla he olisivat joutuneet onnettomuuteen, esimerkiksi junalla tai lentokoneella. Heidän enkelinsä pysäyttivät lähdön ujuttamalla epämiellyttävän tunteen heidän sisimpäänsä.
Sisäiset kumppanisi ohjaavat sinua lähes kaikissa tekemissäsi päätöksissä. Kuinka monta kertaa olet tehnyt loistavaksi osoittautuneen päätöksen ja sanonut jälkeenpäin ystävillesi, että vain tiesit tämän olevan oikea ratkaisu? Yhdeksässä tapauksessa kymmenestä tunsit sisälläsi jonkun sanovan ratkaisun olevan oikean ja juuri siksi toimitkin niin. Oliko se intuitiota? Vai kertoiko sisäinen kumppanisi sinulle oikean ratkaisun?